PARSAMA

Leevi Parsama

 Digital Commerce Specialist
[email protected]
​+358405289001
Picture

Digitaalisen kaupan asiantuntija

Leevi tunnetaan kotimaisen verkkokaupan vahvana vaikuttajana. Hän on henkilökohtaisesti tutustunut yli 500 suomalaiseen verkkokauppaan, joten hän tuntee kotimarkkinan kenties paremmin kuin kukaan muu. Lisäksi hän on perehtynyt digitaaliseen kauppaan USA:ssa, Kiinassa, Venäjällä sekä eri puolilla Eurooppaa. 

Tällä hetkellä Leevi toimii asiantuntijana Business Finlandin uudessa nelivuotisessa Experience Commerce -ohjelmassa, jonka tavoitteena on tehostaa suoraan kuluttajille myyvien direct-to-consumer -yritysten kansainvälistä kasvua. Leevi työstää myös digitaalisen kaupan strategioita suomalaisille brändeille sekä toimii johtoryhmien ja hallitusten sparraajana asiakaskokemukseen ja digitalisaatioon liittyvissä hankkeissa. 
​

Leevi on aiemmin itsekin toiminut globaalisti myyvän yrityksen verkkokauppiaana, joten markkinatuntemuksen lisäksi hänellä on paljon omakohtaista, konkreettista kokemusta alasta. Vuonna 2017 Leevi valittiin Vuoden verkkokauppavaikuttajaksi Suomessa. Monet tuntevat hänet myös Facebookin suositun Verkkokauppiaat-ryhmän asiantuntevana ja innostavana moderaattorina.

Tuttu naama näissä piireissä

Kuva
Kuva
Picture
Kuva
Picture
Kuva

Palvelut

Picture

Digitaalisen kaupan strategiatyö

Picture
Leevi on ollut tekemässä Suomen suurimpien bränditalojen kuten Fazerin, Suomalaisen ja Iittalan digitaalisen kaupan strategiaa. Leevi käy myös paljon yritysten hallituksissa sparraamassa niitä digitaaliseen kauppaan. Esitykset ovat toistuvasti herättäneet kiitosta innostavuudestaan.​
Picture

Kilpailukyvyn välitön parantaminen

Picture
Leevi auditoi ja kehittää olemassa olevien verkkokauppojen kilpailukykyä: millä tasolla on kaupan asiakasymmärrys, mistä ostoputki vuotaa, miten konversiota voi kehittää... Pohjana toimii usein Leevin pitämä Verkkokaupan 10 menestystekijää -valmennus.​
Picture

Koulutukset ja mentorointi

Picture
Leevi käy kouluttamassa yrityksissä, yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, yrittäjäjärjestöissä ja ammattiliitoissa, vaihdellen puolen päivän introista useamman päivän workshoppeihin ja räätälöityihin koulutuspaketteihin. Lisäksi Leevi on aktiivisesti mukana mentoroinnissa ja advisor-toiminnassa.​

Digitaalisen kaupan kiemuroissa


Yhteystiedot

+358 40 528 9001
[email protected]
I-identity Oy
Murroskuja 8
​21200 Raisio

Lataa tästä Leevin esittelyteksti ja valokuvia MEDIAKÄYTTÖÖN:

Leevi_Parsama_FI_EN.docx
File Size: 7 kb
File Type: docx
Download File

Leevi_Parsama_valokuvat.zip
File Size: 2539 kb
File Type: zip
Download File